perjantai 19. lokakuuta 2012

Leirin pystytystä

on kestänyt tähän päivään saakka. Nyt alkaa olla talvikoti valmis. Etuteltan pystytys vei yhden päivän ja oli hemmetin hikinen homma. Lämmintä oli 27 astetta ja oltiin eka kertaa sellaista tekemässä. Seuraavalla kerralla monen jutun osaa toivottavasti tehdä helpommin. Teltan koko on 3,50 x 2,75 ja oli aika painava nostella kehikon päälle. Keittiöteltan vuoro oli sitten eilen ja lämpöä oli vielä enemmän. Onneksi se on pienempi. Saatiin nostella Jupin valtakuntaan hella (jossa on myös uuni) sekä mikro ja parila. Tänään sitten pienessä vesitihkussa käytiin ostamassa halpa imuri, että päästiin siivoamaan paikat pitkän reissun jälkeen. Aika rimpula se imuri on, mutta kesti ainakin tämän yhden siivoamisen. Sääkin on nyt sopiva vaikka siivoukseen, sataa tihuttelee ja lämöä 23 astetta. Nyt on sitten oluen ja viinilasillisen paikka ja voi alkaa suunnitella päivällistä.Lisään vielä kuvan keittiöteltasta

2 kommenttia:

  1. Tervehdys! Menitte sitten kuitenkin suoraan Santa Polaan? Ja me tulimme Edeniin, tosin yhden harharetken tehtyämme. Tavattiin teidät jossain Ranskan airella tulomatkalla viikko, puolitoista sitten. Jatkamme varmaan matkaa torstaina, etelämmäs mennään vielä katsomaan. Terveisin Kaarina ja Simo (kaanijasimo@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mekin poikkesimme Eedenissä, mutta viivyimme vain yhden yön. Laitelkaahan viestiä millasia paikkoja löydätte. Jos tulette Santa Polaan, tulkaahan käymään. terveisin Laila ja Jukka

      Poista