perjantai 21. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua

Jouluun valmistauduttiin käymällä lauantaina Torreviejan katolisessa kirkossa kuuntelemassa ja laulamassa perinteisiä sekä uusia joululauluja. Joulupuuroa syötiin tiistaina allasbaarissa auringonpaisteessa. Puuronkeittäjät olivat onnistuneet jälleen loistavasti. Puuro oli maukasta ja väskynäsoppaa oli myös. Joululauluja laulettiin ja joulupukkikin kävi lahjat jakamassa.
Keskiviikkoaamuna oli aikainen herätys, lentokentälle piti lähteä 8.30. Helsingissä matka lentoasemalta rautatieasemalle hieman tökki ja myöhästyimme junasta. Odotettiin sitten seuraavaa ja kotona oltiin vähän ennen puolta yötä, Nyt on joulukuusi koristeltu ja odotellaan sitä itteään. Paistaa se aurinko täällä Suomessakin, vaikkakin aika alhaalta. HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE

perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä ja joulun valoja

Kuvassa olemme syömässä itsenäisyysäivän kunniaksi kiinalaisessa ravintolassa yhdessä toisten kämppärin suomalaisten kanssa. Porukkaa oli noin 40 henkeä.Yle areenasta sai myös seurata suorana lähetyksenä linnan juhlia. Joten melko perinteisesti sai iltaa viettää.
v> Jouluvaloja Elche-kadulla ja linnan aukion joulumarkkinat. Markkinoilta löytyi kaikenlaista hyvää syötävää ja pientä ostettavaakin. Me kylläkin käytiin kakkukahvilla vakikahvilassa aukion reunalla.