keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Aurinkoa etsimässä

Pulassa viivyttiin viikko. Pääsiäinen meni siinä huomaamatta. Italialaisia lomalaisia oli paljon liikkeellä ja ovat paljon äänekkäämpiä kuin muut kämppärin asukkaat. Maanantaina olimme koko päivän merellä pikku paatilla risteilemässä. Nenä muuttui punaiseksi, tietenkin unohdin aurinkovoiteen. Nyt ei paljon aurinkovoidetta tarvitse. Taivas on pilvessä ja välillä vähän ripauttelee vettä. Eilen lähdimme Pulasta ja ajelimme moottoritietä etelään päin. Tie kulki ylhäällä vuorilla, ihan kirjaimellisesti pilvessä oltiin. Välillä lämpötila laski alle 10 asteen ja vettä satoi. Nyt olemme Kroatian ( paikallisella kielellä muuten Hrvatski)rannikolla Jezera nimisessä paikassa. Kroatian kielen sanoissa on jopa 3-4 konsonanttia peräkkäin, eikä kieli meinaa taipua, aina on joku vtski tai rtski. Maisemat olivat matkan varrella aivan mahtavat. Jos sää jatkuu tällaisena, lähdemme huomenna jatkamaan matkaa. Ehkä emme kuitenkaan menee enää etelämmäs. Montenegron läpi ajaminen oli ulkoministeriön matkailutiedotteen mukaan niin hankalan tuntuista, että päätimme jättää Kreikan vierailun toiseen kertaan. Ehkä suuntaamme takaisin pohjois-Kroatiaan ja sieltä Unkariin.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pulassa


Eilen illalla saavuimme Pulan kaupunkiin Kroatiaan. Olimme ajaneet pitkän siivun kaakkois-Saksasta Itävällan alppien halki ja poikki Slovenian. Matka taittui Itävallan alppien moottoriteillä ja tunneleissa, joita piisasi. Slovenian tullimies pyöritteli päätään rajalla, kun viiemein sai meiltä kinuttua passit. Me nääs luulimme, että taas yksi tietulli on edessä ja odottelimme, että paljon pitää maksaa. Siis kielimuuri oli edessä, emme ymmärtäneet liikennemerkkejä ennen rajaa. Kroatian puolella meidät kuitenkin toivotettiin tervetulleiksi. Tänään olemme lepäilleet ja rakentaneet leiriä. Synttäreitäkin on tänään viimein ehditty viettää, kaikenlaisia juustoja homeen kanssa ja ilman sekä viiniä ja olutta on ollut listalla. Nyt juuri ilta-aurinko hivelee melkein polttaen pintaa ja odottelemme upeata auringonlaskua mereen. Eilen illalla näimme siitä jo esimakua. Huomenna pitäis tutustua Pulaan paremmin.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Saksan poikki matkalla etelään

Laivalta rantauduimme perjantai-iltana Travemunden tuttuun Ivendorfin kämppäriin. Aamulla hyvissä ajoin jatkoimme matkaa suuntana kaakkois-Saksa. Hieman piti pyöriä ennenkuin päästiin oikeaan suuntaan. Iltapäivällä saavuttiin Naumburgiin, jossa vietettin yö joen rannalla. Vanha Itä-Saksa näkyi rakennuksissa aluella. Alueelle saavuttiin mukulakivikatua pitkin ainakin kolme kilometriä.

Tänään matka jatkui Itävallan rajan tuntumaan. Tie oli todella mielenkiintoista ajaa. Joskus mentiin kolmella kaistalla suuntaansa joustavasti ja välillä oli niinkuin olisi kynnöspellolla ajanut. Lusikat löysivät paikkansa laatikossa ja vähan muutkin tavarat. Ajoimme kuitenkin koko ajan moottoritietä. Nyt hyvää ruokaa ja pari lasillista viiniä. Huomenna jatkamme matkaamme kohti Kroatiaa.